tiistai 16.8.2011

Tänään oli jännittävä päivä nahkapennuille. Ensimmäinen automatka Lappeenrantaan sirutukseen ja tarkastukseen sujui hyvin. Kaikkien pentujen silmät olivat terveet ja muutenkin reippaita ja terveitä pentuja.

Vielä omaa kotiaan on vaille Wendy, Wille ja Calle, kuvia löydät pentuja sivulta!

keskiviikko 17.8.2011

Sateinen päivä, hepat kuitenkin näyttävät vielä nauttivan laitumesta. Pihakoirapennut kasvavat kohisten, näyttävät pieniltä marsuilta tällä hetkellä..🤩

Torstai 18.8.2011

Sataa sataa ropisee.. Pennut pääsivät juoksentelemaan talliin, energiaa purettu, nyt pienet päiväunet.. tai sitten ei..

Pandora sai kutsun eliittinäyttelyyn, sinne lähdemme 15.9.

Perjantai 26.8.2011

2 nahkavauvaa lähteneet uusiin koteihin, hyvää alkua uudessa kodissa Wendy ja Jannu!!😘

Sunnuntai 5.9.11

Vihdoinkin muutama kuva pihakoira pennuista.. Aleksi ja pennut tosin olisivat mieluummin leikkineet.. joten seisomakuvia otamme, jahka pennut malttavat seistä..:)

Sunnuntai 25.9.11

Tässä pitkästä aikaa pikakuulumisia.. Pihakoirapennut ovat saaneet ihanat kodit, hyvää uuden elämän alkua; Aatu, Rico, Iitu ja Sylvi!!😘

Uusia kuviakin saatiin räpsittyä, jotka tulevat sivuille, kun saan ajettua koneelle, kiitos kennelapurit Pipsa ja Ansku!!😀

Calle-nahka lähti Anskun mukana kaupunkilaistumaan, koittakaa kestää riiviön kanssa..

tiistai 25.10.2011

Nyt on Hermanni virallisestikin tunnistettu hopeanmustaksi ja kavioiden vuolukin sujui ongelmitta!! Hyvä Herpsa!!

Sunnuntai 11.12.2011

Mukava lenkki koirien kanssa loskasta huolimatta! tällä kertaa hepat ei päässeet lenkille mukaan, Hermanni oli ensimmäistä kertaa juoksutuksessa kuolaimet suussa.. hiukan jänskätti..:)

Lauantai 24.03.2012

Raidan pennut kasvavat hyvin, ovat kovia syömään ja Raita hoitaa heitä todella innokkaasti!!
Näyttävät ainakin tällä hetkellä hyvin tasaisille ja hienoille, toivottavasti löytyy innokkaat näyttelykodit kaikille!!

Keskiviikko 11.04.2012

Ihanista sulo-pennuista kuvat otettu eilen vaihtelevalla menestyksellä..

Kun vielä saisi siirrettyä kamerasta koneelle, kun ei osaa niin ei.. Mutta kärsivällisyyttä, ehkä joku minua taitavampi saa ne vielä sivuille saakka..😀

Vielä omaa kotiaan etsii Lore ja Soni!

Sunnuntai 15.04.2012

Eilen pennut madotettu ensi kertaa, ja syövät jo tottuneesti kuivamuonaa. Kovia ovat pennut leikkimään, kuvat saatiin vihdoin pentujen sivuille..

Sunnuntai 29.07.2012

Iriksellä ja Immalla oli niin hauskaa kahlata mutalammikoissa mustikkaretkellä:)
Iris halusi myös maistella mustikoita suoraan varvuista, ei keräämisestä meinannut äiskällä tulla mitään..:)

Pennut kasvavat kohisten, merlevärit näyttää kivan vaaleille, mukavan tasainen pentue kaiken kaikkiaan!!:)

Pennuista lisätty kuvia vauvaosastolle!!

Lauantai 18.08.2012

Kiireinen päivä, näyttelyssä oli mukavaa kivassa porukassa.:)

Pennut ulkoilivat tänään ekaa kertaa, ja ekat seisomakuvatkin otettu, kiitos Kaimalle avusta:) Kuvia tulossa heti kun ehditään ajaa koneelle..

Huomenna vielä Heinolan näyttely, ja jokohan Tellu kotiutuisi miehelästä? Voihan se olla, että hän nauttii Etu-virtuaalin seurasta oikein urakalla:)

Viikon päästä olisi Hermannin ensimmäinen virallinen näyttely, jännittävää; kotona on esiintyminen sujunut, mutta saa nähdä kuinka ajo näyttelypaikalle ja vieraassa paikassa olo sujuu😮

Lauantai 19.01.2012

Pakkasta pitelee, onneksi tänään kuitenkin vähän lauhtui, päästiin koirien kanssa pellolle juoksemaan. koirat nukkuvat tyytyväisinä riekuttuaan ylimääräiset energiansa pois.
Nautitaan elämästä koiriemme kanssa, jokainen päivä on lahja!

Lauantai 18.05.2013

Fin Ch.Dandinas Filled Dream "Della" on poissa..
Haikeana muistellen ja Riitan perheen suruun osaa ottaen..
Kiitos Riitta hyvästä kodista!!

Perjantai 06.06.2014

Surun päivä Rakkaista rakkain Tellu on poissa. Menetimme sekä varsan että Tellun. Tellu nyt sinun on hyvä olla.
Ehkä aika helpottaa ja hyvät muistot jäävät.

Jaa tämä sivu